Kirjojani tulossa myös painettuina!

Olen itse vannonut aina painetun kirjan nimeen, eikä minusta taida kovin aktiivista äänikirjan käyttäjää koskaan tulla. Sen sijaan olen viime vuosina löytänyt e-kirjat – loistava keksintö ihmiselle, joka on huono kirjastonkäyttäjä, impulsiivinen lukemisensa valitsija ja jolla on kotonaan yhdeksän täpötäyttä kirjahyllyä.

Kun olen itse oppinut lukemaan sähköistä kirjaa ja omia kirjojani on julkaistu e-kirjoina ja äänikirjoina, minusta on tullut myös aika hurja kirjan arvon säilymisen esitaistelija. Vedän äkkiä palkokasvin sieraimeen, jos yhtään haistan, että äänikirjaa tai e-kirjaa pidetään jollakin tavalla huonompina kuin painettua, tai jos vain painettua nimitetään ”oikeaksi kirjaksi”. Sillä uskokaa tai älkää, kirjailija tekee täsmälleen saman työn, tuli kirja ulos sitten painettuna, e-kirjana ja/tai äänikirjana.

Sähköisestä versiosta ei siis pudoteta pois joka toista sivua tai kirjailija kirjoita sitä varten vain puolta käsikirjoitusta. Kirjan sisältö on kaikissa muodoissa sama. Eikö se kuitenkin ole kirjallisuudessa tärkeintä? Koska jos ei ole, Finlandia-palkinto pitänee jatkossa antaa kirjapainolle, ei kirjailijalle, jos painattaminen on kirjan kirjoittamista tärkeämpää…

Se on kuitenkin jokaisen lukijan oma asia, missä muodossa kirjansa haluaa nauttia. Ja tiedän, että monet lukevat mieluiten painettua kirjaa. Siksi olenkin iloinen saadessani kertoa, että vuoden 2022 aikana ilmestyvät painettuina Oikein nurin, Hullu luokka, Hullu luokka rakastuu ja Hullu luokka iskee jälleen.

Te ihanat ihmiset olette nimittäin ladanneet näitä kirjoja ääni- ja e-kirjoina sellaiset määrät, että ne ovat rynnistäneet etulinjaan, kun Saga-kustantamolla on mietitty, mistä kirjoista lähdetään tekemään myös painettuja versioita. Kiitos, ystävät!

En tiedä vielä, mihin aikaan nuo kirjat tulevat painosta, mutta ilmoittelen sitten. Joka tapauksessa niiden myynnistä riippuu se, painetaanko myös muita – siis seitsemää muuta Hullua luokkaa, Ylämaa-sarjaa, Bettyjä, historiallisia kertomuksiani jne…

”Suomen ensimmäinen neuleromaani” ilmestyi!

Vihdoinkin se on ilmestynyt: vuonna 2008 kirjoittamani, Suomen ensimmäiseksi neuleromaaniksi nimeämäni tarina, joka kertoo runsaan vuosikymmenen takaisesta virtuaalisen ja elävän elämän käsityöyhteisön synnystä. Kirja on sekä tekniikan että käsityömuodin osalta vanhentunut, koska ei aikanaan kustantamoja kiinnostanut, mutta ehkä nyt antaa meille tuon ajan eläneille nostalgisia muistoja. Kiitän edelleen Vaasan läänin taidetoimikuntaa, jonka myöntämän apurahan turvin kirjan kirjoitin.

Kirjan tarinaan voit tutustua neuleblogissani, jossa ”myin” sitä vuodesta 2011 alkaen hyväntekeväisyyttä vastaan. Kirjan tarinassahan on hirveän paljon minua. EU-hanketyöskentely, pätkätyöt ja työvoimavirkailijoiden möläytykset, painajaismaiset kokemukset koulun käsityötunneilta ja sen tajuaminen aikuisena, että sittenkin osaa – olen sen kaiken itse kokenut.

Tuttuun tapaan e-kirjaa ja äänikirjaa saa kaikista verkkokaupoista ja striimauspalveluista.

Ja tarinahan menee näin:

”Anni, reilu kolmekymppinen akateeminen pätkätyöläinen, kokee itsensä silloin tällöin epävarmaksi ja yksinäiseksi. Annin miehellä on menestyvä yritys ja parin talous on vakaalla tolalla, mutta Anni näkee elämästään puuttuvan jotain.

Kun menevä sinkkuystävä Ninni kannustaa perustamaan käsityöblogin, Annille avautuu aivan uusi ja ihana käsitöiden maailma. Tuoko neuleblogi Annin elämään toivottua muutosta ja mihin kaikkeen ’sen oman jutun’ löytäminen johtaakaan?

Kaisa Ikola (nyk. Viitala) (s. 1974) on suomalainen historiantutkija ja kirjailija. Ikola on kirjoittanut erityisesti lasten- ja nuortenromaaneja, joista ensimmäisen hän julkaisi ollessaan 13-vuotias. Ikolan rakastetuimpiin teoksiin kuuluu hulvaton Hullu luokka -sarja.”