Pohjanmeri-sarjan lyhyt pilottiosa ilmestyy lokakuussa 2027 ja trilogian varsinaiset osat vuosina 2028-30. Kansikuvat ja esittelyt tulevat tälle sivulle sitä mukaa kuin ne ovat julkisia.
Kun Nummien kutsu -sarja päättyy, alkaa ilmestyä Pohjanmeri-trilogia Kariston kustantamana.
Pohjanmeri-sarjan idea on ollut päässäni kauan. Työskentelin yli 20 vuotta sitten ruotsalais-suomalaisessa historiamatkailuhankkeessa, kirjoitin muun muassa tekstejä isoon esitteeseen. Ja siinä törmäsin historialliseen faktaan, jota en ollut tiennyt, mutta joka iski kuin metrinen halko.
Ajattelin silloin, että minun pitäisi kirjoittaa tästä kirja, koska kukaan muu Suomessa ei pysty tätä aihetta käsittelemään. Mutta kun siihen aikaan en kirjoittanut mitään kirjoja (olin päättänyt, että minä en ole enää kirjailija – tämä on pitkä tarina, jonka kuulette esimerkiksi kirjailijavierailullani), vaan kirjoitin pelkästään faktaa, idea hautautui alitajuntaan.
Kun sitten Klaanin vieraana oli kustantamokierroksella ja Karistolla oltiin siitä jo kiinnostuneita, siellä vähän mietittiin, kaipaavatko lukijat kirjaan suomalaista hahmoa. Silloin minä hyväkäs näpäytin, että kyllä minä teille suomalaisen hahmon voin kirjoittaa, mutta se on sitten ihan eri tarina.
Joulukuussa 2025 itsenäisyyspäivän jälkeen se tarina vihdoin rupesi siirtymään päästäni tietokoneen kovalevylle.
Oli hirveän jännittävää ja pelottavaa kirjoittaa ihan uusista ihmisistä, uusista ympäristöistä, aivan toisentyyppistä kuin mitä Nummien kutsu -sarja on. Mutta tarinan ensimmäinen raakaversio tuli ulos kuukaudessa.
Kun kerroin somessa, että tämä raakile on valmis, kustannustoimittajani pyysi saada sen luettavakseen. Lähetin sen hänelle hyvin myöhään eräänä maanantai-iltana. Kuvittelin, että ehkä muutaman kuukauden sisällä hän ehtii kommentoida sitä.
Sain jo sen viikon keskiviikkoaamuna häneltä hirveän innostuneen sähköpostin siitä, että kuinka ihana tämä tarina on. Ja nyt kustannussopimus on tehty koko sarjasta.
Pohjanmeri-sarjassa on paljon samanlaista kuin Nummien kutsu -sarjassa. Aikakausi on kutakuinkin sama. Tapahtumaympäristö on kutakuinkin sama. Terveisiä myös kaikille, jotka olette sitä mieltä, että on hyvä juttu, jos viihdekirjassa on vammainen sankaritar: sellainen on myös Pohjanmeri-sarjassa.
Mutta sitten on hirveän paljon eroavaisuuksia, koska en todellakaan halunnut kirjoittaa Nummien kutsu kakkosta, ja ilokseni hahmoni olivat samaa mieltä.
Jos Nummien kutsu on salonkiromantiikkaa, niin tässä todellakaan ei olla salongeissa. Ja jos Nummien kutsu -sarjassa esimerkiksi Fingalista sanotaan, että hän tuoksuu hevoselta tai kanervilta tai joltakin muulta positiiviselta, niin Pohjanmeri-sarjan miespäähenkilö kyllä ihan rehellisesti haisee hieltä.
Suurin eroavaisuus on kuitenkin siinä, että tämä miespäähenkilö on Suomesta: hän on lapualainen karoliinisotilas, joka päätyy seikkailemaan Skotlannin Ylämaalle. Ja tähän on siis aivan historiallisesti perusteltavissa oleva tausta.
Pohjanmeri-sarjan lyhyempi pilotti- eli esiosa ilmestyy lokakuussa 207, ensimmäinen varsinainen osa 2028, toinen 2029 ja kolmas 2030. Sarjan kansikuvat ja esittelyt tulevat tälle sivulle sitä mukaa kuin ne ovat julkisia.