Synnyin Lapualla sadekesänä 1974. Lapsuudessani jouduin viettämään paljon aikaa sairaalassa. Sairastan nimittäin osteogenesis imperfecta -nimistä sairautta. Luuni eivät pysty ottamaan ravinnosta valkuaista, joka tekisi niistä sitkeät, ja niinpä luuni katkeilivat lapsena ollessani vähän väliä melkein itsestään, vaikken edes pyrkinyt seisomaan. Sairaus on harvinainen, meitä on Suomessa yhtä paljon kuin saimaannorppia eli noin 350. Ollessani melkein 4-vuotias reisiluitteni sisälle laitettiin leikkauksessa ns. ydinnaulat, jotka tukevat niitä, ja sen jälkeen opin kuin opinkin kävelemään. Sairaus muistuttaa kuitenkin edelleen itsestään tämän tuosta ja on aiheuttanut lyhytkasvuisuuteni.
Lapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen, kiitos ihanan perheeni. Murtumani olivat yhtä kipeitä kuin kenellä tahansa ja joka ainoan leikkauksen jälkeen jouduin opettelemaan uudelleen kävelytaidon, mikä kysyi hermoja. Sairaalassa ei kuitenkaan ollut ollenkaan aina kamalaa, sillä siellä näki paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä, ja minä pidän kovasti ihmisistä. Minulla on ollut paljon aikaa pohtia asioita ja ihmiskohtaloita. Lisäksi nämä reissut opettivat minut viihtymään itseni seurassa.
Koulua kävin kuin kuka tahansa. Kotikyläni Poutun ala-asteella olin 1981—87, Lapuan yläasteella vuoteen 1990. Ylioppilaaksi pääsin Lapuan lukiosta 1993.
Ylioppilassyksynä kävin talouskoulun, seuraavan kevään olin kotona ja kirjoitin kaksi kirjaa — ja nautin kovasti! Syksyllä 1994 aloitin Suomen historian opinnot Tampereen yliopistossa. Sivuaineena opiskelin Suomen kirjallisuutta ja Viron kieltä ja kulttuuria. Tykkäsin Tampereesta hirveästi, se on ihmisen kokoinen kaupunki, jossa yhdistyvät loistavalla tavalla suurkaupungin ja maaseutukaupungin parhaat puolet! Niin sanotussa opiskelijaelämässä en kauheasti koheltanut. Olin kuitenkin mukana opiskelijaseurakunnan ja erityisesti körttiopiskelijoiden toiminnassa. Siinä porukassa todella viihdyin.
Kouluaikana, ennen kuin sain ajokortin, en voinut ajatellakaan kesätöitä: olisin tarvinnut autonkuljettajan sinne päästäkseni, sillä kaatumisriskin vuoksi en koskaan oppinut ajamaan polkupyörällä. Kotona maatilalla oli kuitenkin tarpeeksi puuhaa.
Kun aloitin opiskelut, minua pyydettiin kirjoittamaan Lapuan emäntäkoulun 100-vuotishistoria, ja sen parissa kuluikin sukkelasti kolme kesää. Kirjan valmistumista seuranneena kesänä opastin turisteja Lapualla Ränkimäen talomuseolla.
Vuoden 1999 lopussa sanoin irti opiskelijakämppäni Tampereella ja muutin Lapualle tekemään graduani. Siinä sivussa kokeilin siipiäni historianopettajan Lapuan yläasteella ja varmistin sen, minkä olen kyllä jo ennemminkin tiennyt: siihen hommaan minusta ei ole! On aivan hauska kirjoittaa Hulluja luokkia, mutta vähemmän hauskaa joutua sinne opettajanpöydän toiselle puolelle… Kesään 2000 kuului myös kiinteästi Kytösavun aukeilta mailta -näytelmän käsikirjoittaminen ja tuottaminen yhdessä Teppo Ylitalon kanssa Lapua-Seuran tilauksesta. Sen jälkeen kyllä tuntui, että kun tästä on selvinnyt, selviää mistä vain!
Valmistuin sitten jouluna 2000 filosofian maisteriksi, graduni tein aiheesta Lapuan Päivä, aikansa kuvastin. Lapuan Päivän muutos 1864—2000. Minulla ei siis ollut pienintäkään aikomusta ryhtyä historianopettajaksi, vaan olen työskennellyt historiantutkijana, projektityöntekijänä ja viestintätehtävissä. Tällä hetkellä toimin Herättäjä-Yhdistyksen viestintäsuunnittelijana.
Avioiduin kesällä 2010 ja oikea sukunimeni on tällä hetkellä Viitala. Ikolan pidän ”taiteilijanimenä”. Tällä hetkellä asun puolisoni kanssa Seinäjoella.
Kaisa Ikolan kotisivut 