Sain pääsiäisen jälkeen kutsun Yle Radio 1:n Luomiskertomus-ohjelmaan kertomaan Klaanin vieraana -kirjan syntyvaiheista.
Kahdella Skotlannin ystävällä eli toimittaja Jarmo Laitanevalla ja minulla synkkasi heti (vaikka kirjassa Jarmon mukaan juodaankin liian vähän viskiä, mutta lupasin korjata asian jatko-osissa! 😁).
Oli mahtavaa päästä juttelemaan puhtaasti kirjasta, sen hahmoista ja käänteistä. Jarmo oli hyvin sisällä kirjassa ja teki ilahduttavia huomioita. Sitten vielä pääsin leikkimään huippumallia haussa, kun valokuvaaja Raili Tuikka haki skotlantilaistyylistä kuvaustaustaa keskeltä Pasilaa… 😀
👉 Tulos on kuultavana Yle Radio 1:ssä maanantaina 8.4. klo 14.30, mutta ohjelman voi kuunnella jo nyt Yle Areenassa.
Avainsana: Skotlanti
Betty-sarjan neljä ensimmäistä osaa nyt painettuina!
Tämä kevät on ollut iloisten yllätysten aikaa. Ensimmäinen Betty-kirja, joka ilmestyi painettuna jouluksi, on myynyt yllättävän hyvin. Niinpä sille on seurannut jatkoa: Betty maailmalla, Betty oppii elämää ja Betty ja muutosten aika ovat myös ilmestyneet kansissa (hieman väärässä järjestyksessä: Betty oppii elämää tulee verkkokauppoihin huomenna 12.6., Betty ja muutosten aika on siellä jo.)
Nämäkin kirjat ovat tarvepainatteita, eli ne ovat saatavissa vain verkkokirjakaupoista. (Mikään tuskin estäisi kivijalkakauppaa tilaamasta näitä myyntiin, jos asiakas toivoo?) Lisäksi löytävät toivottavasti hyvin tiensä kirjastoihin!
Vielä ei ole tietoa siitä, ilmestyykö myös Betty ja myrskyn vuodet painettuna — hartaasti sitä toivon. Joka tapauksessa on jo varmaa, että spinoff-novellikokoelma Joulumuistoja (jonka voi lukea Betty oppii elämää -kirjan jälkeen ja jonka kustantaja on siksi laskenut sarjan neljänneksi osaksi) painetaan.
Mitään tällaista ei olisi tapahtunut ilman teitä lukijoita. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olette Betty-sarjaa eri julkaisumuodoissaan lukeneet ja tämän mahdollistaneet!
Klassikkoainesta?
Kun monta vuotta sitten löysin itseni Wikipediasta, olin aivan ihmeissäni. Mitä, minäkö! Vastaavan tilanteen koin tänään, kun selvisi, että 1990-luvun Hullu luokka- ja Ylämaa-kirjani pääsivät klassikoiksi.
Kirja käteen -podcastissa nimittäin pohdittiin, mistä klassikoista kannattaa pyyhkiä pölyt:
Vieläkö kasari- ja ysärilasten lempikirjat ovat lukemisen arvoisia? Mitä kirjoja oikein luimme lapsuudessamme? Entä ovatko nämä valioluokan klassikot kelvanneet omalle jälkikasvullemme? Tässä jaksossa ryvetään nostalgisissa muistoissa, joten kaikki kasari- ja ysärilapset – äkkiä kuulolle!
Suosittelen monestakin syystä jaksoa, jonka voit kuunnella tästä linkistä.
Luvassa lisää tarinoita 1700-luvun Skotlannista!
Kun vanhat, jo aiemmin painettuina ilmestyneet kirjani sekä uudemmat, mm. Betty-sarja ja Oikein nurin ovat viimeisen vuoden aikana ilmestyneet e- ja osin myös äänikirjoina, ne ovat saaneet yllättävän hyvän vastaanoton. Niinpä päätin takoa kuumaa rautaa ja tarjosin Saga Egmontille kuutta muutakin tarinaa.
Näistä kaikista tehtiin kustannussopimus helmikuussa, ja nyt voin ilokseni kertoa, että ne ilmestyvät e-ja osin äänikirjoina pian!
Tarinat ovat Miten valitsette, Pako yli nummen, Panttivanki ja Villiruusu. (Klikkaamalla linkkejä pääset lukemaan niiden kuvauksen ja taustatietoja.)
Kaikki neljä kirjaa tapahtuvat 1700-luvun Skotlannissa, joten luvassa on kapinointia, jakobiittijuonitteluja ja punatakkeja. Miten valitsette -kirjan kirjoitin aikoinaan lohduksi heille, jotka eivät päässeet vuoden 2017 Betty-tapaamiseen. Kolme jälkimmäistä ovat ilmestyneet jo 1990-luvun puolivälissä Linna-sarjassa.
Kirjat tulevat tavalliseen tapaan jakoon kaikkiin e-kirjoja tarjoaviin palveluihin. Pako yli nummen ja Miten haluatte ovat jo saatavissa myös äänikirjoina. Villiruusu ja Panttivanki ilmestyvät äänikirjoina 14.7.2021.
Ylämaa-sarja ilmestyy
1990-luvulla kuvittelin, että lähes kaikki lukijani lukivat Hullua luokkaa, eivät juuri muita kirjojani.
Vasta viime vuosina minulle on selvinnyt, että samaan aikaan myös Ylämaa-sarjalla oli oma vannoutunut fanikuntansa, jonka elämään kirjat vaikuttivat niin vahvasti, että jopa opiskelusuuntaus tai ammattiura saattoi määräytyä niiden vaikutuksesta.
Siksi olenkin todella iloinen saadessani kertoa, että koko Ylämaa-sarjani on saatavana nyt sekä e- että äänikirjoina.




