Klaanin vieraana Helsingin Sanomien kuukauden äänikirjaksi


Some-kanavieni seuraajat ehkä muistavat, että kirjamessulauantaina tarvitsin drinkin jo ennen puoltapäivää. Nyt saan paljastaa syyn siihen!

Kuulin nimittäin silloin, että Klaanin vieraana on valittu kuukauden äänikirjaksi Helsingin Sanomien tilaajille. Sarjan on aloittanut nyt marraskuussa Riikka Pulkkisen Viimeinen yhteinen leikki, joulukuussa tulee Joel Haahtelan Adelen kysymys – ja sitten tällä tietoa tammikuussa Kaisa Viitalan Klaanin vieraana

Minun pieni kertomukseni siitä, millaista liikuntavammaisen elämä on epävammaisille suunnitellussa maailmassa, saa siis uutta näkyvyyttä! Ja samalla Klaanin vieraana ylittää joidenkin korostaman rajan ”oikean kirjallisuuden” ja ”vain viihdekirjallisuuden” välillä.

Jo jonkin aikaa on ymmärretty, että dekkareissa voidaan käsitellä vakaviakin aiheita. On upeaa, mikäli sama ymmärrys leviää myös muuhun kirjallisuuteen!

Ei helposti omaksuttava muoto ja selkeä ilmaisutapa tarkoita sisällön köyhyyttä: nykyajan viihdekirjoissa on usein syvällinen sanoma. Niinpä Klaanin vieraana käsittelee vammaisuuden lisäksi mm. ympäristön ja oman pään asettamia vaatimuksia ja miehen roolia.

Olen hämmentynyt ja kiitollinen siitä, mihin asti Agnes on keppinsä kanssa kavunnut. Ja taidan taas vähän pyyhkäistä silmäkulmaa.

Klaanin tytär Storytel Original -tarinana 10.12.25


Viime keväänä kustannustoimittaja otti yhteyttä ja kysyi, tekisinkö pienen bonustarinan eli lyhyemmän kertomuksen Nummien kutsu -sarjan maailmasta, joka julkaistaisiin ensiksi Storytel Original -sarjassa.

Hän kysyi sitä vähän arastellen, koska hän tietää, että kirjoitan mieluiten kirjan vuodessa, en useampia. Innostuin kuitenkin asiasta, koska Betty-sarjassahan olen tottunut tekemään näitä bonustarinoita, ne ovat ihan tuttu juttu.

Mietimme yhdessä aiheen, ja niin kävi, että pyöräytin keväällä ensimmäisen raakileversion bonustarinasta kasaan ja sitä on tässä nyt työstetty ja nyt sitten se on julkisesti jo tiedotettu, että se on tulossa, eli se näkyy siellä Storytelissä.

Tarinan nimi on Klaanin tytär.

Laitan alle tarinan kuvaustekstin, mutta nimestä varmaan jo päättelette, että sehän kertoo Ailsasta, Fingalin sisaresta, Ailsan ja Alistairin rakkaustarinasta. Siinä esiintyvät tutut hahmot näistä varsinaisista kirjoista, mutta mukana on tapahtumia, joissa emme ole aikaisemmin saaneet olla mukana. Nyt tulemme tietämään, mitä esimerkiksi tapahtui silloin uudenvuodenpäivänä, johon viitataan Klaanin vieraana -kirjassa, jolloin Ailsa ja Alistair lopulta niin sanotusti löysivät toisensa.

Kun kyse on Storytel Original -tarinasta, niin se tarkoittaa sitä, että tämä lyhyt kertomus tulee julki ensiksi vain Storytelissä ja vain e-kirjana ja äänikirjana. Ilmestymispäivä on 10.12.2025. Huhtikuun alussa 2026 se tulee myöskin muihin palveluihin.

Painettuna tarinaa ei vielä tule, se on sen verran lyhyt, mutta katsotaan, jos tälle on lukijoita ja kuulijoita, niin ehkä teen tällaisia tarinoita useampia ja ne saadaan samoihin kansiin.

”Kiellettyä rakkautta 1700-luvun Skotlannissa. Bonustarina rakastettuun Nummien kutsu -sarjaan.

Ailsa MacTorrian, ylpeän ylämaalaisen klaaninpäällikön sisar, on huomannut sydämensä sykkivän veljensä aseenkantajalle Alistairille. Mies ei kuitenkaan näytä vastaavan hänen tunteisiinsa. Alistair on salaa ollut Ailsan lumoissa jo pitkään, mutta uskollisuus Ailsan veljelle pakottaa hänet teeskentelemään muuta. Aseenkantajan ei sovi haaveilla klaanin tyttärestä.

Kun Ailsan uusi ystävä, rampa englantilainen Agnes Hunter, ja muut vieraat kokoontuvat Gilleshielin linnaan uudenvuodenjuhliin, on yhden jos toisenkin vaikea hillitä tunteitaan.”

Klaanin suojeluksessa nyt jo toiseen painokseen!

Klaanin suojeluksessa -kirjasta otetaan lisäpainos. Ja kirja siis ilmestyi virallisesti vasta maaliskuun puolivälissä…

Kirjaa on saatavissa kivijalkamyymälöiden varastoista niin kauan kuin riittää, mutta Kariston verkkosivujen mukaan lisäpainos tulee 16.4.2025.

Agnesin oma kampanja Suomalaisessa kirjakaupassa.

Lukuaikapalveluissa Klaanin suojeluksessa on noussut Romantiikka-listojen top kymppiin, Storytelissä myös kaiken kirjallisuuden top 50:een. Se jopa kävi Adlibriksessä top sata -listalla, mihin ykkösosa ei päässyt muistaakseni koskaan! (Mutta kun verkkokaupat myyvät nyt eioota, niin milläs enää kiipeät…)

Seinäjoen Suomalainen kirjakauppa

Seinäjoen ja Oulun Valkean (kiitos kuvasta, Satu Tähtinen!) Suomalaisen kirjakaupan myymälöissä Klaanin suojeluksessa on listaykkösenä.

Oulun Valkean Suomalainen kirjakauppa (kuva Satu Tähtinen)

Tämän viikon keskiviikkona minusta ja Agnesista oli iso juttu Savon Sanomien printissä ja Keskisuomalaisen verkkosivuilla (linkki). Eilen meistä ja erityisesti vammaisiin suhtautumisesta oli iso juttu Hesarin verkkosivuilla (linkki) ja tänään printissä. Monet blogit ovat jo huomioineet kirjan, linkkejä on sarjan omalla sivulla, jonne pääset tästä.

Vieläköhän Millie paheksuu sitä (kakkososan jo lukeneet tietävät kohtauksen!), että rahaa haaskataan kirjakaupassa? 😉

Kiitos. ♥️

Ylen Luomiskertomus Klaanin vieraana

Sain pääsiäisen jälkeen kutsun Yle Radio 1:n Luomiskertomus-ohjelmaan kertomaan Klaanin vieraana -kirjan syntyvaiheista.

Kahdella Skotlannin ystävällä eli toimittaja Jarmo Laitanevalla ja minulla synkkasi heti (vaikka kirjassa Jarmon mukaan juodaankin liian vähän viskiä, mutta lupasin korjata asian jatko-osissa! 😁).

Oli mahtavaa päästä juttelemaan puhtaasti kirjasta, sen hahmoista ja käänteistä. Jarmo oli hyvin sisällä kirjassa ja teki ilahduttavia huomioita. Sitten vielä pääsin leikkimään huippumallia haussa, kun valokuvaaja Raili Tuikka haki skotlantilaistyylistä kuvaustaustaa keskeltä Pasilaa… 😀

👉 Tulos on kuultavana Yle Radio 1:ssä maanantaina 8.4. klo 14.30, mutta ohjelman voi kuunnella jo nyt Yle Areenassa.

Julkkarit livenä ja etänä!

Olet sydämellisesti tervetullut Klaanin vieraana -kirjan julkistamistilaisuuteen paikan päälle Seinäjoen pääkirjaston Jaaksi-saliin (esteetön kulku) ke 3.4. klo 18-19. Ellet pääse paikalle, voit seurata tilaisuutta suorana lähetyksenä Seinäjoen kaupunginkirjaston YouTube-kanavalla.

Huom. lähetys on todella suora, eli ei jää tallenteeksi kirjaston kanavalle. Jos tekniikka suo, minä julkaisen sen omissa kanavissani uudelleen myöhemmin, mutta varmuuden vuoksi kannattaa katsoa suorana jos voi. Kisakatsomoita kannattaa perustaa tarpeen mukaan, ainakin Nurmon kirjastoon on sellainen tulossa!

On kiva päästä juttelemaan kirjasta ja sen synnystä! Minua haastattelee tilaisuudessa Kirsi Huhtakangas, jonka kanssa meillä varmasti riittää puhuttavaa!

Klaanin vieraana -kirjaa on tilaisuudessa jonkin verran myynnissä, maksu joko käteisellä (mieluiten tasaraha 29 €) tai vielä mieluummin MobilePayllä. Kirjoja ei ole kauhean isoa määrää, joten jos haluat pelata varman päälle, hanki omasi jo etukäteen kirjakaupasta ja tuo signeerattavaksi.

Lämmin kiitos Seinäjoen kaupunginkirjasto hyvästä yhteistyöstä! On mukava päästä juhlimaan pitkän urakan tulosta.

Lisätietoa kirjaston sivuilta sekä Facebook-tapahtumasta.

Klaanin vieraana ja Kaisa tavattavissa

Klaanin vieraana -romaani ilmestyy virallisesti maanantaina 18.3., ja nyt saan vinkata teille jo kaksi kivaa tilaisuutta, joissa voimme tavata!

✍️ Maanantaina 18.3. olen klo 10 alkaen Seinäjoen Ideaparkin Suomalaisessa kirjakaupassa signeeraamassa kirjaa. Viivyn paikalla niin kauan kuin tarvetta on, eikä kirjojenkaan pitäisi loppua kesken.

✍️ Keskiviikkona 3.4. klo 18 juhlitaan Klaanin vieraana -kirjan kaikille avoimia julkkareita Seinäjoen kaupunginkirjaston Jaaksi-salissa. Kaupunginkirjaston väki on luvannut hoitaa kemut niidenkin luo, joiden ei ole mahdollista osallistua paikan päällä, eli tilaisuus myös striimataan! Lisätietoa kirjaston sivuilta sekä Facebook-tapahtumasta.

Kiitos jo etukäteen hyvästä yhteistyöstä Suomalainen Kirjakauppa sekä Seinäjoen kaupunginkirjasto!